The Complete Musician – muusikko, joka soittamisen, laulamisen ja johtamisen lisäksi myös säveltää. Tämä barokin ajan käsite on myös mottoni.

Yes, we all need hope – Johanna Almarkin säveltämä Climate Aid Finlandin tunnussävelmä. Eturivin artistit ja Joensuun kaupunginorkesteri julkaisivat Johannan johdolla yhteisöllisen ilmastomusiikkivideon YK:n luonnon moninaisuuden päivänä 2021.

– – video on muusikoille tuumasta toimeen ‑keino Greta Tunbergin hengessä.
Lue
Johannan [ruotsinkielinen] haastattelu HBL:ssa.

Orlando

Monologioopperani Orlando on elokuussa 2023 saanut ensimmäiset esityksensä! Maailman ensi-ilta oli Åland Opera Festivalilla, Manner-Suomen ensi-ilta Aleksanterin teatterissa Helsingin oopperakesän yhteydessä. Esityksissä runsaslukuinen yleisö osoitti suosiotaan seisten! Suomen klassisen musiikin kentällä laajasti vaikuttanut Tuulikki Närhinsalo kirjoittaa kokemastaan näin:

“Orlando! Mikä valloittava yhden naisen monologiooppera! Teksti on hieno, hauska, osin kipeäkin kertomus ihmisen muutosprosessista. Johanna Almark loistaa säveltäjänä ja solistina:

 laulu on kellontarkkaa, ääni kimmeltää korkeuksissa ja saa tummaa syvyyttä aina tarvittaessa.  Näyttämöilmaisu on leikkisän kepeää ja usein hykerryttävän tarkasti musiikkiin ajoitettua. Seitsemän muusikkoa on hommassa mainiosti mukana. Hurmaava musiikki matkaa vuosisadasta toiseen muuntautuen Orlandon persoonan muuntautumisen mukana. Taidokasta työtä, vahvasta renessanssin ja barokin tuntemuksesta kertovaa, ja myös tyylisuuntien erilaisista kliseistä hymy poskessa ammentavaa. Tarinan edetessä mukaan tulee mukavasti oman aikamme musiikin piirteitä. Salin täyttäneen yleisön aplodeista ja bravoista ei ollut tulla loppua.”

— Tuulikki Närhinsalo

Myös lehdistö oli innostunutta arvosteluissaan:

Orlando on tilattavissa!

Produktio on kevyt – varsinaisia lavasteita ei käytetä, Kimmo Karjusen valosuunnittelu luo tilat ja tunnelman. Teos perustuu Virgina Woolfin kulttimaineenkin saaneeseen samannimiseen romaaniin. Olen säveltänyt Orlandon omalle äänelleni, ts (sopraano)solistille ja seitsemälle – näyttämöllä myötä-elävälle – muusikolle.

Musiikki seuraa Orlandoa läpi vuosisatojen, hän ei vanhene juurikaan, mutta vaihtaa kylläkin sukupuolta ja saa näin ollen kokea sekä miehenä että naisena olemisen haasteet. 

Laulukielet ovat englanti, suomi ja ruotsi. Esityksen kesto on 1h15min.

Elämäni teemana vesi

Alkukesästä johdin Wegelius kamarijousia ja toimin laulusolistina Yö meren rannalla-konsertissa Inkoon Meri ja musiikki-festivaalilla. Lasse Mårtensonin musiikille omistettua konserttia varten tein sovitukset lauluäänelle, oboelle / englannintorvelle, käyrätorvelle, patarummuille ja jousille. Niin konserttikokonaisuus, sovitukset kuin kantaesityksensä saanut alkusoittonikin Hommage à Lasse saivat ylistävän arvostelun Hbl:ssä:

Nyt syksyllä sukellan yhä syvemmälle veden ja musiikin maailmojen yhdistämisessä. Elokuun loppupuolella Espoo-päivänä toteutettiin Sellosalin, Suomen vesistösäätiön ja kuvataiteilija Sebastian Lindbergin kanssa Aqua mater-konserttikokonaisuus. Osana konserttia kantaesityksen sai myös säveltämäni ja Heta Heiskasen sanoittama laulu Lapsi luonnon.

Seuraavaksi vesiteemainen musiikkisatu ”Wasser laulua etsimässä” sai kantaesityksensä Mikkelissä 4.10.2023. Johdan Mikkelin kaupunginorkesteria ja musiikkiluokkien kuoroa, solisteina meillä on laulava kertoja Eija Ahvo, basso Janne Sihvo ja Sigrid Saartamo Wasserina. Heta Heiskanen on kirjoittanut libreton, jossa Wasser etsii omaa vesilauluaan, joka kertoisi hänen vesiensuojelutehtävänsä. Laulua etsittäessä opitaan veden eri olomuodoista, puhtaan veden merkityksestä ja vesiemme suojelun tärkeydestä. Kuvataiteilija Sebastian Lindbergin kuvilla on tässä myös tärkeä rooli.

Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa toteutetaan myös Myrskyvaroitus –nimiset konsertit Taidetestaajille lokakuussa. Olen suunnitellut ohjelmiston ja johdan kokonaisuuden.